Kasva kanssamme

Meillä on kansainvälisiä asiakkaita

Teemme 90% sisällöstämme suomeksi, mutta se ei tarkoita, että tuotamme vain suomenkielistä sisältöä. Tarvittaessa saat meiltä myös ruotsin- tai englanninkielistä sisältöä ja niiden julkaisemisen oikeissa maissa.

Pääpainomme on kuitenkin Suomi ja Ruotsi, mutta joillakin liiketoiminta-alueilla tuotamme sisältöä myös englanniksi kuten Eurheiluun eli Esports genreen sekä nettikasinoille ympäri maailman.

Eteenpäin ja ylöspäin

Moni nettiprojekti vaatii aikaa päästäkseen parhaimpaan vauhtiinsa, ja siksi on hyvä aloittaa ajoissa – liika suunnittelu ja sisältöjen höylääminen saattaa aiheuttaa markkinoille myähästymisen – me autamme mahdollisimman nopeasti ja joustavasti kaikissa palveluissamme.

Meidän omat palvelimemme sijaitsevat eri maissa Euroopassa, ja sivustot sijoitetaan maantieteellisesti parhaimpaan paikkaa asiakkaita ajatellen.

Tuotamme tekstisisältöä

Tuotamme tarvittaessa vaikka kokonaan uuden sivuston

Tuotamme sisältöä sosiaaliseen mediaan

Avaamme tarvittaessa uusia sosiaalisen median kanavia ja sivustoja

Connect

Subscribe